Käsittelimme väriopin perusasioita: minkä nimisiä ovat vesivärien eri sävyt ja mitä värejä keskenään sekoittamalla saadaan mitäkin väriä. Värien nimet erottuvat huonosti alla olevasta valokuvasta, mutta periaatehan on se, että punaista ja keltaista sekoittamalla tulee oranssia, keltaista ja sinistä sekoittamalla tulee vihreää, sinistä ja punaista sekoittamalla tulee violettia ja kaikkia värejä sekoittamalla saadaan ruskeaa. Tämän kokeilusekoittelun kun olisin huomannut tehdä vähän siistimmin, olisin voinut käyttää sitä tulevassa työssä mallina, mutta on se ainakin hyvä muistiinpano itselleni väriopin opetusta varten.
Johann Wolfgang von Goethe (1749-1832) kehitteli värioppia 1810-luvulla ja hänen mukaansa nimetyn kolmion avulla esitetään vielä lisää värien sekoitussuhteita: eri sävyisiä harmaita saadaan aikaan, kun sekoitetaan vastavärejä eli punaista ja vihreää, keltaista ja violettia tai sinistä ja oranssia. Omassa työssäni harmaat ovat kyllä aika lailla ruskean sävyisiä. Harmaampaa harmaata onnistuin sekoittamaan työssä, jossa toisessa päässä oli punainen ja toisessa vihreä ja niiden välissä monta erilaista harmaan sävyä.
Maalasin piirtämäni torson vastaväriparilla keltainen ja violetti. Järkytyin aluksi, kun torso näytti ihan kauhealta, en osannut maalata varjokohtia kuten olisin halunnut. Kun myöhemmin torson ympärys maalattiin mustaksi, kokonaisvaikutelma parani. Keltaiset osat ovat ihan hyviä, mutta violetti osuus näyttää edelleen epäonnistuneelta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti