torstai 20. joulukuuta 2012

Kuvien kirja

Kuvien kirjan tärkeintä antia sinänsä tärkeän teoriatiedon ja useiden erilaisten kuvataiteen työaiheiden ohella on asennekasvatus ja kannustamaan ohjaaminen. Kirjan mukaan "kuvataideopetuksen tehtävänä on tukea oppilaan havaintokyvyn kehittymistä, luovuutta, kykyä nähdä kauneutta ja ymmärtää ympäröivän todellisuuden visuaalisuuden merkitystä" (Forsman & Piironen 2006, 111). Vaikka tavoitteet ovat ylevät, oppilaita ei oleteta taiteilijoiksi, vaan kukin oppilas on yksilö ja varmasti taitava jossakin asiassa. Vaikka kuvataide ei olisi oppilaan ominta aluetta, hän hyötyy opettajan kannustuksesta ja uskosta lapsen kykyyn kehittyä. Tärkeintä on, että lapsi saa käsityksen kuvallisen ilmaisun erilaisista mahdollisuuksista ja oppii nauttimaan itse tekemisestä. Oppilasta ohjataan arvostamaan visuaalista kulttuuria omalla tavallaan ja häntä rohkaistaan löytämään henkilökohtainen näkökulma taiteeseen ja kuvantekemiseen. (Forsman & Piironen 2006, 111.)

Luokissa on oppilaita, muitakin kuin erityisoppilaiksi luokiteltuja, jotka hahmottavat maailmaa eri tavoin. Yhden on helppo ymmärtää sanallisia ohjeita, toinen tarvitsee tuekseen näköhavainnon, kolmas hyötyy koskettamisesta ja neljäs liikkeestä. Kuvataiteessa on mahdollista tehdä havaintoja näillä kaikilla tavoilla. Kuvataiteen sisältöalue on laaja: piirtäminen, maalaaminen, grafiikka, saven muotoilu, paperin taittelu, elokuvan tekeminen, kuvataiteen tekeminen tietokoneella ja niin edelleen, jokaiselle löytyy varmasti mieluinen osa-alue. Opettajan tehtävä on esitellä oppilaille erilaisia kuvataiteen mahdollisuuksia ikätasoa vastaavalla tavalla ja tehdä tutuksi erilaisia materiaaleja ja työskentelytapoja. Samalla opettaja ohjaa visuaalisesti suuntautuneeseen kielenkäyttöön ja kuvalliseen ajatteluun (Forsman & Piironen 2006, 113).

Peruskoulun opetussuunnitelman perusteissa (2004) asetetaan melko laajoja tavoitteita kuvailmaisulle ja kuvalliselle ajattelulle, taiteen tuntemukselle ja kulttuuriselle osaamiselle, ympäristöestetiikalle (sisältäen arkkitehtuurin ja nuotoilun) sekä mediataidoille ja kuvaviestinnälle. Opettajan onkin mietittävä tarkkaan, jotta hän osaa ottaa eri osa-alueet huomioon ikätasoisesti. Mielestäni on turha rasittaa oppilaita tiukilla opetussuunnitelman "vaatimuksilla", koska kuvataiteenhan tulee olla innostavaa ja luovuuteen kannustavaa. Väitän, että 1.-4. lk:n oppilaan on vaikea esimerkiksi "arvioida omaa median käyttöään, tehdä omia valintoja ja perustella näkökantojaan" (POPS 2004). Sen sijaan, että opetussuunnitelma vaatii, että oppilas osaa edellä mainitut asiat 4.lk:n päättyessä, siellä voisi olla vaatimus, että oppilas harjoittelee näitä asioita.

Lähteet:
Forsman, A.-C. & Piironen, L. 2006. Kuvien kirja. Kuvataideopetuksen käsikirja perusopetukseen. Tammi.
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2004.

Esimerkkejä kotimaisesta kuvataiteesta

 

                                                       Kumikorva, Outi Markkanen 2001
- Tätä kuvaa voisi käyttää virikkeenä kierrätysteemaan. Tarpeettomasta krääsästä voi muotoilla taideteoksen. Teoksen ei välttämättä tarvitse olla taulun muodossa, vaan kierrätysrojusta voi rakentaa vaikka robotin tai ihmekoneen.

                                                      Haavoittunut enkeli, Hugo Simberg
- Tämä kuva on tärkeä osa kulttuurihistoriaa ja kuuluu yleissivistykseen tunnistaa se. Kuvaa voisi tehdä tutuksi näyttelemällä itse maalauksen tilanne, josta otetaan valokuva. Näin oli joku jyväskyläläinen luokka tehnytkin, siitä oli juttua syksyllä 2012 sanomalehdessäkin.

                                                 Käsitelty valokuva, Veera, Raision lukio
- Tämä kuva voisi toimia virikkeenä kuvankäsittelytehtävässä. Kuva tuo selkeästi esiin sen, miten suuria muutoksia tietokoneella voi valokuvalle tehdä. Oikeastihan ei olisi mahdollista, että ihminen hyppelisi pienessä kukassa, mutta kuvankäsittely antaa mielikuvitukselle rajattomat mahdollisuudet. Kuvan avulla voi myös opettaa mediakriittisyyttä: ei kannata aina uskoa kaikkea, vaikka näkisi valokuvankin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti