torstai 20. joulukuuta 2012

Kuvien kirja

Kuvien kirjan tärkeintä antia sinänsä tärkeän teoriatiedon ja useiden erilaisten kuvataiteen työaiheiden ohella on asennekasvatus ja kannustamaan ohjaaminen. Kirjan mukaan "kuvataideopetuksen tehtävänä on tukea oppilaan havaintokyvyn kehittymistä, luovuutta, kykyä nähdä kauneutta ja ymmärtää ympäröivän todellisuuden visuaalisuuden merkitystä" (Forsman & Piironen 2006, 111). Vaikka tavoitteet ovat ylevät, oppilaita ei oleteta taiteilijoiksi, vaan kukin oppilas on yksilö ja varmasti taitava jossakin asiassa. Vaikka kuvataide ei olisi oppilaan ominta aluetta, hän hyötyy opettajan kannustuksesta ja uskosta lapsen kykyyn kehittyä. Tärkeintä on, että lapsi saa käsityksen kuvallisen ilmaisun erilaisista mahdollisuuksista ja oppii nauttimaan itse tekemisestä. Oppilasta ohjataan arvostamaan visuaalista kulttuuria omalla tavallaan ja häntä rohkaistaan löytämään henkilökohtainen näkökulma taiteeseen ja kuvantekemiseen. (Forsman & Piironen 2006, 111.)

Luokissa on oppilaita, muitakin kuin erityisoppilaiksi luokiteltuja, jotka hahmottavat maailmaa eri tavoin. Yhden on helppo ymmärtää sanallisia ohjeita, toinen tarvitsee tuekseen näköhavainnon, kolmas hyötyy koskettamisesta ja neljäs liikkeestä. Kuvataiteessa on mahdollista tehdä havaintoja näillä kaikilla tavoilla. Kuvataiteen sisältöalue on laaja: piirtäminen, maalaaminen, grafiikka, saven muotoilu, paperin taittelu, elokuvan tekeminen, kuvataiteen tekeminen tietokoneella ja niin edelleen, jokaiselle löytyy varmasti mieluinen osa-alue. Opettajan tehtävä on esitellä oppilaille erilaisia kuvataiteen mahdollisuuksia ikätasoa vastaavalla tavalla ja tehdä tutuksi erilaisia materiaaleja ja työskentelytapoja. Samalla opettaja ohjaa visuaalisesti suuntautuneeseen kielenkäyttöön ja kuvalliseen ajatteluun (Forsman & Piironen 2006, 113).

Peruskoulun opetussuunnitelman perusteissa (2004) asetetaan melko laajoja tavoitteita kuvailmaisulle ja kuvalliselle ajattelulle, taiteen tuntemukselle ja kulttuuriselle osaamiselle, ympäristöestetiikalle (sisältäen arkkitehtuurin ja nuotoilun) sekä mediataidoille ja kuvaviestinnälle. Opettajan onkin mietittävä tarkkaan, jotta hän osaa ottaa eri osa-alueet huomioon ikätasoisesti. Mielestäni on turha rasittaa oppilaita tiukilla opetussuunnitelman "vaatimuksilla", koska kuvataiteenhan tulee olla innostavaa ja luovuuteen kannustavaa. Väitän, että 1.-4. lk:n oppilaan on vaikea esimerkiksi "arvioida omaa median käyttöään, tehdä omia valintoja ja perustella näkökantojaan" (POPS 2004). Sen sijaan, että opetussuunnitelma vaatii, että oppilas osaa edellä mainitut asiat 4.lk:n päättyessä, siellä voisi olla vaatimus, että oppilas harjoittelee näitä asioita.

Lähteet:
Forsman, A.-C. & Piironen, L. 2006. Kuvien kirja. Kuvataideopetuksen käsikirja perusopetukseen. Tammi.
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2004.

Esimerkkejä kotimaisesta kuvataiteesta

 

                                                       Kumikorva, Outi Markkanen 2001
- Tätä kuvaa voisi käyttää virikkeenä kierrätysteemaan. Tarpeettomasta krääsästä voi muotoilla taideteoksen. Teoksen ei välttämättä tarvitse olla taulun muodossa, vaan kierrätysrojusta voi rakentaa vaikka robotin tai ihmekoneen.

                                                      Haavoittunut enkeli, Hugo Simberg
- Tämä kuva on tärkeä osa kulttuurihistoriaa ja kuuluu yleissivistykseen tunnistaa se. Kuvaa voisi tehdä tutuksi näyttelemällä itse maalauksen tilanne, josta otetaan valokuva. Näin oli joku jyväskyläläinen luokka tehnytkin, siitä oli juttua syksyllä 2012 sanomalehdessäkin.

                                                 Käsitelty valokuva, Veera, Raision lukio
- Tämä kuva voisi toimia virikkeenä kuvankäsittelytehtävässä. Kuva tuo selkeästi esiin sen, miten suuria muutoksia tietokoneella voi valokuvalle tehdä. Oikeastihan ei olisi mahdollista, että ihminen hyppelisi pienessä kukassa, mutta kuvankäsittely antaa mielikuvitukselle rajattomat mahdollisuudet. Kuvan avulla voi myös opettaa mediakriittisyyttä: ei kannata aina uskoa kaikkea, vaikka näkisi valokuvankin.

Flanööri



Kiertelin kotipaikkakunnallani Nokialla. Kaupungille leimaa antavaa on teollisuus: keskusta-alueella on monta vanhaa ja suurta, mutta edelleen toiminnassa olevaa tehdasta. Tärkein on tietysti Nokian kumitehdas, jossa ei enää kylläkään valmisteta saappaita, vaikka vanha kyltti onkin säilytetty. Tehtaan uudemmissa osissa valmistetaan renkaita henkilöautoihin ja raskaammalle kalustolle. Kuminkeittopäivänä koko keskusta haisee palaneelle kumille. Ällöttävää hajua selitellään tyyliin "raha haisee".

 Nokialla tehdään myös muun muassa monen kotoa löytyvät Embot ja Raision Myllyn kaurahiutaleet.



Nokian keskustan halki kulkee Nokianvirta, jonka rannoille vanha teollisuus on perustettu. Ranta-alueita ja vanhoja teollisuuskiinteistöjä ei ole riittävästi hyödynnetty. Kulkiessani alueella ajattelin, että sinne kannattaisi kehitellä Fiskarsin tyylinen käsityöläisputiikkikeskittymä kahviloineen. Kesäaikana varmasti riittäisi turisteja kauppoihinkin.

 Taustalla näkyvää putkea on käytetty aikoinaan puutavaran kuljettamiseen Nokianvirran alajuoksulla sijaitsevalle sahalle.





Nokian keskusta on arkkitehtuuriltaan melko matalaa ja "kauppalamaista". Keskusta on näivettynyt entisestään, kun suurin osa liikkeistä on siirtynyt Citymarketin perässä Turku-tien varteen. Nyt on suunnitteilla Prisma kirkon ja kauppakeskustan välille, se piristänee keskustan elämää. Keskustaan on rakennettu myös muutama korkeampi asuinkerrostalo, jotta ilme olisi kaupunkimaisempi. Kova poru oli 12-kerroksista Maamerkkiä rakennettaessa, mutta kyllä se mielestäni paljon paremmalta näyttää kuin kadun toisella puolella sijaitseva esimerkki vanhemmasta rakennuskannasta.

   


Uutta ja vanhaa on näinkin lähekkäin, ei ehkä kaikkein kaunein vaihtoehto. Mutta tarve on ajanut estetiikan edelle, sairaalaa on pitänyt laajentaa.
Itselleni mieluisin paikka Nokialla oman kodin lisäksi on kesäaikaan Kennonnokan uimaranta. Nyt se on jään ja lumen peitossa, mutta kyllä se kesä taas tulee...






keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Elokuvan arviointi



E L O K U V A N   A R V I O I N T I    2012

ELOKUVAN NIMI     Iris                VALMISTUSVUOSI   2011
OHJAAJA    Ulrika Bengts                    VALMISTUSMAA    Suomi
MUITA TIETOJA

1. LÄHTÖKOHTATILANNE JA PÄÄHENKILÖT  Tapahtuma-aika ja -paikka, päähenkilöt, henkilöiden väliset suhteet, mitä on tapahtunut ennen elokuvan alkua ?

Lähtötilanne 1890-luvun Tukholma, tapahtumat pääasiassa Ahvenanmaan saaristossa Eckerössä. Pääosassa on 8-vuotias Iris, jonka isä on kuollut ja äiti on kiireinen taiteilija.


2. JUONITIIVISTELMÄ TAI RAKENNE  Tärkeimmät tapahtumat siinä järjestyksessä, kun ne elokuvassa tapahtuvat, dokumenttielokuvassa sen rakenne, alku, käsittelyjakso ja loppu.

-         Iriksen syntymäpäiväjuhlat, joiden jälkeen hän luulee lähtevänsä äidin kanssa Pariisiin. Äiti lähteekin yksin ja Iris joutuu Ahvenanmaalle enon luo. Siellä Iris kertoo äitinsä kuolleen.
-         Pyykkipäivä, jolloin korostuu Iriksen kaupunkilaistausta. Saarelaiset hyljeksivät Iristä, mutta enon vaimo Jolanda alkaa hiljalleen kiintyä Irikseen.
-         Juhannusjuhlat, joissa Iris pelastaa Sofia-tytön hukkumasta. Tytöt ystävystyvät ja Sofian äitikin alkaa sietää Iristä.
-         Iris ja Sofia löytävät valokuvan, jonka avulla he päättelevät heillä olevan sama isä.
-         Enon porsaat kuolevat ja Iris haluaa auttaa huijaamalla, että hänen äitinsä enolle lähettämät rahat ovat peräisin porsasvahinkovakuu-
tusyhtiöstä.
-         Iris, Sofia ja pojat karkaavat jälleen kiellettyyn edesmenneen isän viinavarastoon. He polttavat viskin vahingossa. Iriksen äiti tulee noutamaan lapsia ja Iriksen huijaus äidin kuolemasta paljastuu. Äiti pyytää anteeksi Irikseltä oikean isän salaamista.
-         Iriksen äiti järjestää lettukestit, joihin tulee Sofia ja hänen perheensä. Iris pyytää huijaustaan anteeksi ja sanoo haluavansa jäädä saareen. Sofian äiti hyväksyy miehensä äpärälapsen ja toteaa sisarusten olevan lapsille tärkeitä.



3. ELOKUVAN TEEMAT  Mitä pääteemaa eli pääaihetta elokuva käsittelee ... onko elokuvassa sivuteemoja?

Elokuva käsittelee Iriksen ihmissuhteita. Ero äidistä on rankka ja hän torjuu hylätyksi tulemisen tunteitaan valehtelemalla äidin olevan kuollut. Tärkeään osaan nousee Iriksen uudet suhteet ikäisiinsä, koska hänellä ei aiemmin ollut lapsikontakteja.

Sivuteemana kulkee Kuoleman saari. Iriksen hoitaja kertoo lapselle tarinan Kuoleman saaresta, johon kuolleet menevät. Iris uneksii ja kuvittelee saarella olevan kuolleita lapsia, jotka odottavat siellä vanhempiaan. Saari on Iriksen mielestä toisaalta pelottava, mutta ilmeisesti toisaalta lohdullinen, koska hän kuvittelee itsensä sinne äitiä odottamaan.


4. ELOKUVAN SANOMA  mitä tekijät ovat halunneet sanoa, loppuratkaisu? Miksi elokuva on tehty, onko siinä mahdollisesti jotain uutta?

Kurjat kokemukset voivat kääntyä voitoksi. Yksinäinen ja itsensä hylätyksi tunteva lapsi saa uusia kiintymyssuhteita ja ison perheen ympärilleen. Välit kiireiseen äitiinkin paranevat.


5. ELOKUVAN TYYLI JA ERITYISET ILMAISUKEINOT  Miten luonnehtisit elokuvan tyyliä ja mistä keinoista se syntyy, mitä erityisiä ilmaisukeinoja jäi mieleesi; kameranliikkeet, valaisu, kuvasommittelu, leikkaus, musiikki, äänitehosteet, kuvauspaikat, lavastus, leikkaustyylit, rytmi?

Kyseessä on draamaelokuva, jossa on onnistuttu kuvaamaan autenttisesti 1800-luvun loppua. Rakennukset, puvustus ja kulkuneuvot kuvasivat aikaa hyvin. Kauniita maisemia on hyödynnetty. Musiikki ilmeisesti sopi elokuvaan erittäin hyvin, koska en kiinnittänyt siihen kummempaa huomiota. Elokuvan rytmi oli rauhallinen. Kuoleman saari –otokset toivat mukaan pientä pelottavuutta.


6. OMA VAIKUTELMASI JA MIELIPITEESI ELOKUVASTA  Mikä oli ensivaikutelmasi elokuvasta, mistä pidit ja mistä et pitänyt. Vaikuttavat jaksot? Pitkästyttävät jaksot? Turhat jaksot? Missä kohden samaistuit voimakkaasti tapahtumiin? Minkälaisen tunteen elokuva jätti jälkeensä.

Mielestäni elokuva oli verkkainen ja vähän tylsä. Iriksen kohtelu alussa säälitti. Mielenkiintoni lisääntyi, kun tyttö alkoi saada hyväksyntää. Totuus isästä oli yllättävä. Alun tylsyyden jälkeen ihan katsottava elokuva, mutta en olisi itse valinnut sitä videovuokraamon hyllystä.

Visuaalinen analyysi (taidemuseokäynti)



POM11KU Visuaalinen analyysi
Hanna Hakala 1.10.2012               
                                                   
1. Mikä sinulle on taiteissa tärkeää? Kerro taidenäkemyksestäsi.
Taidenäkemykseni taitaa olla melko suppea. Esteettisyys on itselleni taiteen tunnusmerkki. Taiteen tekemiseen tarvitaan jonkinlaista lahjakkuutta, joku tekee jotakin, mihin toiset eivät pysty. Miellän taiteeksi esimerkiksi maalaukset, veistokset, sävellykset, runot, teatteriesitykset ja jossain määrin myös jotkut elokuvat. Sen sijaan taidemuseon näyttelyssä esillä olevaa lyhytfilmiä en osaa ymmärtää taiteeksi. Periaatteessa kuka tahansa voi laittaa videokameran pyörimään ja kuvata samaa autoa paikoillaan eri vuodenaikojen vaihtuessa, siihen ei ehkä tarvita erityistä lahjakkuutta. Toisaalta, ehkä idea sellaisen tekemiseksi on katsottava lahjakkuudeksi.


2. Mikä on ensivaikutelmasi teoksesta? Mitä näet teoksessa?
Valitsin teoksen mielenkiintoisen värin perusteella. Ensivaikutelma työstä oli, että se voisi olla vihertävää kiveä. Kyseessä on kuitenkin Riitta Järvelän keramiikkatyö vuodelta 2012. Taiteilija on nimennyt teoksen Portaat-nimiseksi, mutta itse näen siinä ensisijaisesti ihmisen pään.

3. Miten taiteilija käyttää värejä, muotoja, sommitelmaa?
Teoksen väri on epätasaisen vihreä. Olen nähnyt samankaltaisen värin jossakin kivilajissa, jota en osaa nimetä. Portaat kiertyvät spiraalimaisesti ylöspäin ihmisen pään ympäri. Pään päälle on tehty jonkinlainen rakennelma, jonka varassa portaat jatkuvat vielä päälaen yläpuolelle. Ehkä rakennelma voisi olla hiuksia, koska samantyyppisiä suortuvia on pään takaosassakin. Pään otsan kohdalla on keraamisia siirtokuvia ihmiskasvoista. Kauempaa katsottuina ne ovat huomaamattomia ja sulautuvat taustaan, mutta läheltä ne erottuvat selvästi. Itselleni kasvokuvien tarkoitus ei aukea, vaan ne tuntuvat häiritseviltä.

4. Tulkitse teosta oman tietämyksesi ja mielikuvituksesi mukaan
Portaat on sommiteltu jännästi kiertämään päätä, voisi ajatella, että pää on vuori, jonka ympäri portaat kiertyvät ja vievät huipulle saakka. Ehkä se voisi kuvata ihmisen pyrkimystä päästä aina vain korkeammalle, joko opillisissa tavoitteissaan, yhteiskunnallisessa asemassaan, työssään tms. Pää ja portaat yhdessä tuovat mieleen tiedon portaat, ajattelun kehittymisen.

5. Kävin näyttelyssä Jyväskylän taidemuseossa 27.10.2012.
Näyttelyn nimi: Kuplakino – Niittyateljee – Peilisali
Taiteilijat: Jyrki Markkanen, Outi Markkanen ja Riitta Järvelä

One shot movie 28.11. ja 5.12.

One shot movie tarkoittaa yhdellä otoksella kuvattua lyhytelokuvaa. Ryhmämme käytti tallennukseen tavallisen digikameran videokuvaustoimintoa. Lisäksi äänitimme puheen erikseen Roland-äänityslaitteella, mutta emme saaneet sitä purettua tietokoneelle. Onneksi kameran äänitys oli toiminut, joten saimme ääntä muokattua.

Ryhmämme one shot movien ideana oli ristiriitaisuus: asiasisällön sekä äänen ja liikkeen yhteensopimattomuus. Muokkasimme casting-tilaisuudessa haastateltavana olevan henkilön äänen monotoniseksi, hitaaksi ja sävyttömäksi. Lisäsimme kolinaa pyörätuolin törmäillessä tuoleihin ja  taustamusiikkia alkuun.

Oli hauska kokeilla erilaisia tehostekeinoja ja alkuun päästyämme osasimme kokeilla niitä melko itsenäisesti. Vaikka en osaisi yksinäni alkaa tehdä elokuvan muokkausta tietokoneella, on hyvä tietää, että tällainenkin mahdollisuus on olemassa. Työelämässä voi sitten kysellä neuvoja itseä taitavammilta, jos haluaa tehdä oppilaiden kanssa elokuvaprojekteja.

Casting-one shot movie on tallennettuna osoitteessa: http://www.opevideot2010.blogspot.fi/

Grafiikka ja piirustus 31.10., 7.11., 14.11. ja 21.11.

Harjoittelimme Croquis-tekniikkaa eli piirsimme luonnoksia ihmisistä eri asennoissa 8 minuutin ajan. Tavoitteena oli oppia ihmisen mittasuhteita: kun ihmisen pituus jaetaan kahdeksaan osaan, pään pituus on 1/8. Tavoitteina olivat myös valon ja varjon huomioiminen, liike ja vastaliike eli ihmisen asento sekä eri paperilaatuihin ja piirustusvälineisiin tutustuminen. Piirsimme lyijykynällä, hiilellä ja erivärisillä liiduilla. Jalat ristissä istuva ihminen oli hankala piirtää. Jalat näyttivät pieniltä omasta kuvakulmastani ja piirroksessani ne näyttävät liian pieniltä suhteessa selän pituuteen. Seisovan ihmisen jalat näyttävät myös liian pieniltä, mutta tunikamallinen pusero vähän hämää, jalathan alkavat oikeasti jo tunikan alta. Oikeimmat mittasuhteet ovat tuolilla istuvalla ja selällään makaavalla ihmisellä. Ihmisen piirtäminen on vaikeaa, mutta tällä tekniikalla harjoittelu on helppoa, koska ei vaadita valmista piirustusta vaan hahmotelma, luonnos ihmisestä.


Tussityöhön leikkasimme lehdistä erilaisia ihmisten kuvia, tehtiin julistetyyppinen työ. Tussi ei ollut suinkaan mikään huopakynä, joka ensimmäisenä tulee mieleen sanasta tussi. Väriaine oli kuin mustetta pullossa, joka levitettiin siveltimellä. Lisäsin viivoitusta hiilellä, koska valkoinen paperi näytti jotenkin tyhjältä. Jos työtä tehdessä minulla oli joku ajatus, en sitä enää muista, enkä osaa tulkita julistetta.


Grafiikkatyöt olivat itselleni mieluisimpia koko kurssilla. Niistä saa näyttävännäköisiä ilman suurta taiteellista lahjakkuuttakin. Koho- ja syväpainotöitä levymateriaalille kaivertaessa täytyy kuvan sommittelussa huomioida, että lopullinen painojälki on peilikuva kaiverruksesta. Syväpainotekniikkaa käytettäessä kuvan voi kaivertaa metallilevylle, plexille tai PVC-levylle, jollaista me käytimme. Hyvinkin ohuet, esimerkiksi kirurginveitsellä tehdyt viivat tulevat näkyviin painotyössä. Syväpainoväri levitetään telalla kaiverretun levyn pintaan ja ylimääräinen väri pyyhitään mahdollisimman tarkkaan pois. Väriä jää kaiverruskohtiin ja kun levyn päälle asetetaan paperi ja ne yhdessä ajetaan prässin läpi, kaiverruskohdissa oleva väri tartuu paperiin. Mitä paremmin levyn kaivertamattomat kohdat on puhdistettu, sitä vähemmän kuvion ympärille tarttuu väriä. Samasta muotista voi ottaa useamman vedoksen, joskin väri vaalenee vedosten myötä. Kuvassa vasemmanpuoleinen levy on kaiverrettu muotti ja oikeanpuoleinen kuva on valmis syväpainotyö.


Kohopaino on alakoulussakin helposti toteutettavissa oleva grafiikan muoto. Lino-, PVC- tai solumuovilevylle kaiverretaan haluttu kuvio peilikuvana. Etenkin solumuovilevy on helppokäyttöinen, koska kaiverrus onnistuu esimerkiksi lyijykynällä, koska materiaali on niin pehmoista. Kohopainoväri levitetään telalla muottilevyn pintaan ja paperiin tarttuu väri kaikista muista paitsi kaiverretuista kohdista eli itse kuvio jää paperin väriseksi. Painaminen onnistuu käsinkin, mutta tasaisin tulos tulee, kun käytetään tähän tarkoitukseen kehittettyä painolaitetta. Yleensä väriä kannattaa telata muotin pintaan ennen jokaista vedosta, mutta jos haluaa hailumman tuloksen, voi yhdellä värjäyksellä tehdä useammankin kuvan.


Grafiikkaa voi tehdä tietokoneavusteisesti esimerkiksi valokuvia muokkaamalla. Toteutimme työn, jossa otimme itsestämme valokuvan jäljitellen jotakin taidemaailmasta tuttua kuvaa. Valokuva muokattiin Gimp-ohjelmalla mahdollisimman mustavalkoiseksi, oikein liioitellen. Tulostetusta kuvasta leikattiin pois joko valkoiset tai mustat osat ja sen jälkeen paperia käytettiin sablonana, jonka koloista töpötettiin väriä paperille. Omassa kuvassani jäljittelen Edvard Munchin Huuto-teosta. Tulos on melko valokuvamainen. Kuvasta olisi tullut ehkä dramaattisempi, jos nyt paperin värisenä näkyvät kohdat olisivat mustia ja koko ympärys paperin värinen.


Yhden grafiikkatunnin aluksi Mikko opetti meitä taittelemaan origameja. Taittelu oli aika haasteellista, mutta hauskaa. Taittelu onnistui, kun seurasi tarkasti, kuinka Mikko taitteli malliksi dokumenttikameran linssin alla. Oikea origamipaperi oli ohuempana helpompaa taitella ja kuvioituna myös näyttävämmän näköistä kuin itse väritetty kopiopaperi. Rakensimme myös ympäristön taittelemillemme linnuille. Kokonaisuus näytti luonnossa vielä hienommalta kuin valokuvissa.




Kuvankäsittely 24.10.

Sivulta www.kansikuva.fi löytyy toiminto, jolla voi muokata oman lehden kansikuvan. Luettelosta voi valita jonkin olemassa olevan lehden kannen tai antaa lehdelle oman nimen. Kanteen voi hakea kuvia netistä ja lisätä erilaisia tekstejä.


Harjoittelimme oman valokuvan muokkausta Gimp-ohjelmalla. Ohjelmaan löytyy suomenkieliset käyttöohjeet osoitteesta opigimp.gimp-suomi.org/. Kertakokeilulla ei vielä ihan sisäistänyt ohjelman toimintaa ja piti kysyä useasti neuvoja. Todettiin kuitenkin, että tällä tekniikalla olisi kiva tehdä esimerkiksi vähän erilaisia, ehkä epäsovinnaisiakin, joulukortteja. Omassa kuvassani toivotetaan kylläkin hyvää kesää...





Maalaus ja väri 19.9.,26.9., 3.10. ja 10.10.

Käsittelimme väriopin perusasioita: minkä nimisiä ovat vesivärien eri sävyt ja mitä värejä keskenään sekoittamalla saadaan mitäkin väriä. Värien nimet erottuvat huonosti alla olevasta valokuvasta, mutta periaatehan on se, että punaista ja keltaista sekoittamalla tulee oranssia, keltaista ja sinistä sekoittamalla tulee vihreää, sinistä ja punaista sekoittamalla tulee violettia ja kaikkia värejä sekoittamalla saadaan ruskeaa. Tämän kokeilusekoittelun kun olisin huomannut tehdä vähän siistimmin, olisin voinut käyttää sitä tulevassa työssä mallina, mutta on se ainakin hyvä muistiinpano itselleni väriopin opetusta varten.


Johann Wolfgang von Goethe (1749-1832) kehitteli värioppia 1810-luvulla ja hänen mukaansa nimetyn kolmion avulla esitetään vielä lisää värien sekoitussuhteita: eri sävyisiä harmaita saadaan aikaan, kun sekoitetaan vastavärejä eli punaista ja vihreää, keltaista ja violettia tai sinistä ja oranssia. Omassa työssäni harmaat ovat kyllä aika lailla ruskean sävyisiä. Harmaampaa harmaata onnistuin sekoittamaan työssä, jossa toisessa päässä oli punainen ja toisessa vihreä ja niiden välissä monta erilaista harmaan sävyä.


Maalasin piirtämäni torson vastaväriparilla keltainen ja violetti. Järkytyin aluksi, kun torso näytti ihan kauhealta, en osannut maalata varjokohtia kuten olisin halunnut. Kun myöhemmin torson ympärys maalattiin mustaksi, kokonaisvaikutelma parani. Keltaiset osat ovat ihan hyviä, mutta violetti osuus näyttää edelleen epäonnistuneelta.


Savityöt 5.9. ja 12.9.

Veden käyttö on tärkeää savea muotoiltaessa. Kannattaa laittaa vettä saven sisään ja sitten puristella. Näin kosteus leviää koko saveen. Saven pintaa saa siloteltua vedellä sivelemällä. Ensimmäinen savityömme oli alkuolio. Aikani muovailtuani päädyin kävynmuotoiseen tasokuvaan, johon "veistelin" metallilastalla käpymäiset väkäset koholle pohjasta. Käytin työhöni punasavea, joka kuivuttuaan ja varsinkin valokuvassa näyttää kellertävältä.


Toisella savityökerralla valkoinen savi oli ihanan tuoretta ja helposti muovautuvaa. Sanomalehdestä muotoiltiin naamiolle pään muotoinen alusta. Savea laitettiin muotin päälle pieninä paloina, jotka kiinnitettiin yhteneväksi naamioksi. Silmäkuopat painettiin syvemmälle ja kuoppien kohdalle tehtiin erillisistä savipaloista silmät ja silmäluomiet. Vähän jännitti, kuinka ne pysyvät paikoillaan kuivumisen ja polttamisen aikana, mutta hyvin pysyivät. Nenä ja huuletkin liitettiin naamion päälle ja sieraimet kaiverrettiin rautalangalla, jotta saveen ei jäisi niin paksuja kohtia, että ne halkeilisivat kuivuessaan. Naamion muotoili oli yllättävän mukavaa ja helpompaa kuin luulin. Naamioni ilmeestä tuli aika kärsivä.






Käyttöesineeksi tein pienen ruukun / maljakon makkaratekniikalla. Ensimmäinen versio levisi siinä vaiheessa, kun tasoittelin makkaroita. Pohjan ja makkaroiden tulee olla paksuja, jotta ruukku pysyy kasassa. Ruukun suuaukkoa kohti kapeneva malli tukee muodossa pysymistä. Sisäpuolta kannattaa tasoitella matkan varrella. Makkaroiden rajakohdat "rikotaan" painelemalla muotoiluraudalla, siten on helpompi tasoittaa ja makkarat kiinnittyvät toisiinsa paremmin. Tasoittelun jälkeen tehdään koristelu esimerkiksi kaivertamalla. Polttamisen jälkeen vielä ennen lasitusta on mahdollista koristella savityötä siihen tarkoitetulla väriliidulla.


Kokeilimme myös kipsivalua. Tein omat kipsivaluni omatoimisella kuviskerralla yrityksen ja erehdyksen kautta. Koska minulla ei ollut tietoa, kuinka paljon vettä kipsijauheeseen tulee sekoittaa, tein montaa eri "vahvuusastetta". Liian löysä massa kuivui korpuksi muotin seinämille ja liian kova massa ei ehtinyt kunnolla levitä tasaisesti, mutta kokeilemalla löytyi sopiva sekoitussuhde. Muottina toimi suklaakonvehtirasian sisus ja valmiit, maalatut kipsikarkit näyttävät pieniltä leivoksilta.  Kuvassa näkyvistä neliskulmaisista korurasioista en saanut kovettunutta kipisivalua irtoamaan. Kipsivalumenetelmällä voisi helposti tehdä oppilaiden kanssa vaikka jääkaappimagneetteja.